Vieraassa keittiössä ruuanlaitto on aina jotenkin vaivalloista. Jääkaapin tilanteen näkee yhdellä silmäyksellä, kuiva-aineiden ja maustehyllyn tutkiminen on vähän työläämpää. Kauppa olisi saattanut olla päivällä hetken auki. Tämä talonmies-lemmikinhoitaja ei jaksanut lähteä kauppaa katsomaan, joten sapuskaa piti kehittää niistä aineista, mitä sattui vielä löytymään.

Tämän päivän köyhä menu koostui perunarieskoista. Yksinkertaista, helppoa ja niin hyvää! Kuva jäi ottamatta, kun nälissäni söin rieskat jo :D

Simppeliin ohjeeseen ei tarvitse kuin 2-3 dl edellispäivän pottumuussia. Muussin voi myös tehdä pikaisesti jauheesta. Kylmän muussin sekaan suolaa, 1 muna ja jauhoja. Tällä kertaa tein ohrajauhoista. Vehnäjauhot passaa myös erinomaisen hyvin.

Perunarieskat ei ole hinnalla pilattu. Perunat maksaa noin euron kilo. Edellispäivän muussin jämille ei siis jää mainittavaa hintaa, 1 muna maksaa tuotanto-olosuhteista riippuen korkeintaan muutaman kymmenen senttiä ja pari desiä jauhoja ei juuri mitään.