Olisi taas aktivoitumisen aika, kun tekniset ongelmatkin on selätetty... Edullisia ruokia on tullut kokkailtua. Postailen reseptejä myöhemmin blogiinkin. Ohjeet on muistissa, mutta täytyy ottaa kuvat seuraavalla kokkauskierroksella. 

Eilen kiireessä tein jotain kiusausta, josta tuli aivan taivaallisen hyvää. Pikaisesti käväisin kaverin luona katsomassa jääkaappiin ja nappaamassa koiran matkaan. Pakastelokerosta löytyi vajaa pussi peruna-sipulisekoitusta ja vähän katkarapuja. Jääkaapissa odotti avattu ruokakerma, nokare homejuustoa ja pöydällä lojui tonnikalapurkki. Kaikki sekaisin, uuniastiaan ja uuniin noin tunniksi. Ehjässä uunissa varmasti valmistuu nopeammin.

Rekisteröidyin joku viikko takaperin Buzzadoriksi. Linkin takaa löytyy lisätietoja. Lyhyesti kyseessä on yhdenlainen face to face -markkinointi. Pääsin heti ensimmäiseen ilmoittautumaani kampanjaan. Pääsen kokeilemaan Maxim-lisäravinteita. Kyseessä siis on lisäravinnesarja urheilusuoritusten tueksi ja nopeampaan palautumiseen. Lisätietoja Maximin tuotteista löytyy täältä. Maximsportin sivuilta löytyy myös muutama juoksuohjelma niin tyhjästä aloitteleville kuin pitempiin juoksusuorituksiin tähtääville. 

Niin innolla odotan pakettia saapuvaksi. Lisäravinteita en ole urheiluvuosien jälkeen käyttänyt. Odotukset näidenkin kehityksen suhteen on aika korkealla. 20 vuotta sitten urheilujuoma ja proteiinijauheet ei kovin miellyttävän makuisia olleet. Kirjoittelen kokemuksia, kunhan pääsen testailemaan :)